torstai 12. huhtikuuta 2012

Persuilta passi pois

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä niin edustajineen kun avustajineen on lehdistössä lukiemme artikkeleiden perusteella osoittanut lahjojaan vitsinkertojina. Viimeisin näistä oli edustaja James Hirvisaaren avustaja Helena Eronen, joka ehdotti ulkomaalaisille hihamerkkejä aivan 1930 –luvun Natsi-Saksan malliin. Myös minäkin viherpunikkina oletettavasti saisin punavihreän sirpin ja vasaran. Myöhemmin edustaja Hirvisaari kertoi tämän olleen pakinointia. Pakinointia on myös ollut uskontorauhan rikkomisesta tuomion saaneen Jussi Halla-Ahon kirjoittelu.

Pakinalla ja huumorintajulla on monta käsitettä. Myös Natsi-Saksassa pakinointiin juutalaisten kustannuksella ennenkuin lopullinen ratkaisu sai alkunsa ja uunit alkoivat lämmetä. Lisäksi perussuomalaisten pakinat näyttävät miellyttävän joukkoa työttömiä ja puolilahjakkaita ihmisiä, jotka ottavat nämä kirjoitukset enemmän tai vähemmän tosissaan. Osalle myös lukeminen ja kirjoittaminen on jo pieni suoritus. Henkilökohtaisesti tunnen muutaman perussuomalaisen joille yhdys sanat ovat yli voimaisia.


 

Koska tämä joukko on erityisen mieltyneitä nimenomaan kotimaan etniseen strerilyyteen, niin olen miettinyt mitä he oikein tekevät Suomen passilla. Tämä asiakirja oikeuttaa matkustamiseen ja oleskeluun ulkomailla. Tämän johdosta voitaisiinkin säätää laki, jonka mukaan perussuomalaisen puolueen jäsenyys automaattisesti johtaa passin perumiseen ja poisottamiseen.


 

Passin takaisinsaantiin tarvitaan juhlallinen seremonia jota ennen peruspersun on tarvinut suorittaa kansainvälisyyden tutkinto. Se edellyyttää mm osallistumista paaston jälkeiselle juhla-aterialle ensin paastottuaan ramadanin ajan, lausunto raadilta kansainvälisyyteen sopivaksi ja lisäksi rikkeetöntä ja nuhteetonta elämää viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Tähän lausunnon antavaan raatiin kuuluu joukko ihmisiä joka muodostuu ulkomaalaisvaltuutetun lisäksi muslimeista ja etenkin tummaihoisista jäsenistä. Ennen passin saamista tämän oikealle tielle kääntyneen persun tulisi syödä perussuomalaisen puolueen jäsenkirja supon kellarissa tämän em. raadin seuratessa suoritusta. Viiden vuoden passi on mahdollista saada vain täydellisestä suorituksesta. Epätäydellinen suoritus johtaa uusintakokeeseen jonka perusteella raati joko suosittelee passia määräajaksi tai sitten ehdottaa passihakemuksen hylkäämistä.

Kyllä Suomessa on sitten ihanaa ja kivaa olla persu. Rajat on ollut auki jo kohta 20 vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti