Hyvää bisnestä

Mikä erottaa hyvän bisneksen tavallisesta bisneksestä. Kokoomuksen uuden polven kykyjä seurattuani voin valottaa asiaa:

- Perustan kaupan. Ostan eurolla ja myyn kolmella. Kassakone kilisee ja rahaa tulee kassaan. Tämä on bisnestä, mutta se ei ole hyvää bisnestä. Bisneksen ja hyvän bisneksen välinen raja kulkee siinä, että joudun vuodattamaan hikipisaroita, palkkaamaan apulaisen tai apulaisia, maksamaan veroja sekä huolehtimaan velvoitteista. Hyvää bisnestä siitä ei tule vaikka vuoltaisiin kultaa.

- Kaupunki myy energialaitoksen Fortumille tai Wattefallille. Rahalla ostetaan kuplahintaisia osakkeita joiden arvo romahtaa. Samalla huomataan, että kassassa on vajetta. Osakkeet myydään ja sillä saadaan katettua osin koulujen, vanhainkotien ja sairaaloiden sähkölaskut. Aikaisemmin se oli ilmaista. Aikaisemmin myös sellaista, joka myy lehmän ja ostaa sen jälkeen maitoa sanottiin idiotiksi. Nyt se on hyvää bisnestä.

- Hyvistä bisneksistä paras oli myöntää lainaa Kreikalle. Minulla ei ole mitään kreikan kansaa vastaan. Mukava maa, mukavia ihmisiä. Aiheestahan ne suuttuu kun leipä viedään pöydästä. Väkisinkin sitä pitää protestoida. Suomen valtio myöntää rahaa joka 100 % varmuudella tietää luottotappioita, jotta voidaan omia köyhiä kurittaa rahojen loppumisen myötä, pantata valtion omaisuutta ensin kreikassa ja lopulta myös meillä. Jyrki Katainen valtionvaraministerinä ollessaan sanoi kreikan rahoituksen olevan hyvää bisenestä. Jyrki ei valehdellut kun sanoi tämän. Hän vain jätti kertomatta kenelle se on hyvää bisenestä.

Todellisuudessa on menossa valtava omaisuuden uusjako, jolla entinen kansallisomaisuus muutetaan yksityisomaisuudeksi. Kohta on pilkkahintaan myynnissä lentoasemia, saaria, rautateitä, matkapuhelinverkkoja. Yhdenkin tuollaisen saaminen haltuun on hyvää bisnestä.