Keltainen vaara

Kirjoitin ensi kerran tästä aiheesta jo viisi vuotta sitten eräällä yhteisöpalstalla. Silloin juttuani pidettiin liioteltuna. Länsimaissa on aina uskottu uhan tulevan Neuvostoliitosta ja myöhemmin venäjältä ja siitä on käytetty jopa termiä Red Alert, punainen vaara. Todellinen lännen uhka on ollut toisaalla ja sen ovat länsimaat ahneudessaan antaneet ihan vapaaehtoisesti toteutua. Tämä kirjoitukseni on skenaario, joka on mahdollista tapahtua.

Mannerten välisessä ohjustenvalvontakeskuksessa herätään. Havaitaan, että järjestelmät ovat jonkun ulkopuolisen tahon vallassa. Palvelinten ja järjestelmien uudelleenasennuksen jälkeen ylläpitäjät saavat ilmoituksen, että kaikki heidän toimenpiteensä ovat turhia. Samalla he menettävät kontrollin aiemmin hallitsemiin järjestelmiin. Tästä eteenpäin olisi aivan turhaa yrittää mitää, koska jokaikinen järjestelmä ja aselaji, joka toimii tietotekniikalla olisi ulkopuolisen tahon hallussa.

Alussa tekijäksi epäillään terroristijärjestöä, mutta pian paljastuukin teon todellinen tekijä. Se on Kiinan kansantasavallan armeija. Samalla esitetään ehdoton antautumisvaatimus, yhtäkään ohjusta ei voitaisi laukaista, samoin lentokoneet pysyisivät maassa, lentotukialukset menettäisi ohjauskykynsä, koska ne toimivat tietokonepohjaisesti.

Järjestelmien ylläpitäjät havahtuvat, koska heidän murtamattomina pidettyjä järjestelmiään hallittiinkin teknisesti sukupolvia edistyneempien järjestelmien avulla. Miten tämä olikaan mahdollista. Se oli mahdollista, koska länsimaat ahneudessaan siirtivät tuotantonsa Kiinaan. Samalla he nostivat tuon maan edelle ja eivät huomanneet, että nuo pienet ahkerat työläiset ensin kopioivat kaiken teknologian ja pian kehittivät edistyneemmän teknologian kaikessa hiljaisuudessa.

Länsimaissa samaan aikaan kaikenlaisen tietotaidon laskiessa ja joukkotyöttömyyden vallitessa Kiinassa ahkeroidaan kaikki, mitä me tarvitsemme ja paljon sellaista mitä emme oikeasti tarvitse. Vain muutaman ahneen vuoksi, koska globalisaation kannattajat perinteisesti ovat vihanneet vasemmistoa ja työväenliikettä ja nyt edelleen siirtäessään tuotannon täysin kommunistessa hallinnossa olevaan valtioon, Kiinan kansantasvaltaan. Tämä on lännen katkera paradoksi, joka havaitaan. Tällä kertaa taru on paljon katkerampi kun aikanaan satu keisarin uusista vaatteista. Toisin kun sadussa keisarilla ei todellakaan ollut vaatteita nyt länsimaat ovat nyt itse pukeneet keisarin itselleen ja pukeneet todelliset vaatteet, joita he eivät uskoneet olevan olemassa.

Länsimaat ovat jo nyt siinä pisteessä, että kohta ainoa oma tuotanto on hampurilaisten paistaminen. Samalla osaaminen perinteisiin ammatteihin, kuten sepän, räätälin, ym. monen tuotteen valmistamiseen katoaa lähes olemattomiin. Myös tavaroiden tuottaminen teollisesti ei kohta ole enää mahdollista, vaikka tahtoa olisi, niin kiinatuotanto mahdollsitaa sen, että lännessä tuotetaan kohta vain hyvin yksinkertaisia tavaroita. Enää ei ole työpaikkaa johon nuori työntekijä tulee vanhempien opetukseen oppiakseen tavaroiden valmistuksen. Perinteet katkeavat ja osaaminen katoaa. Samalla katoaa lännen kukoistus.

Kiinatuotanto on ollut virhe ja olen aina kritisoinut sitä. Ajatus yhteiskunnasta jossa elämme toistemme paitoja pesemällä on utopia. Yhteiskunta, jossa ei ole alkutuotanto-tuotanto-palvelut ketjua on kuollut. Se on tie kulttuurin tuhoon.

Tulevaisuuden maailmassa on kaksi mahtia ja molemmat tulevat idästä. Toinen niistä on Kiina ja toinen on Islam. Länsi ei yksinkertaisesti mahda kummalekaan näistä.